lauantai 2. tammikuuta 2016

Kavaletteja hyppytauon jälkeen

  Tänään hepat pääsivät n. kuukauden hyppytauon jälkeen kavaleteille. Saga ei ollut yhtä hullu kuin viime vuonna, vähän virkeä. Zsa-Zsa liikui todella hyvin ja kavaletit sujuivat maltillisesti. Minun pitää kesittyä enemmän käsiini, että pidän hyvän, tasaisen tuntuman, enkä aseta hevosta sisään tai ulos. Ohja ei saa roikkua, ja jos hevonen nousee peräänannosta en saa heittää ohjaa pois niin, että tuntuma häviää, sen sijaan laittaa pohkeet kiinni. Tätä pitää treenata kunnolla talven yli.

  Tehtiin aluksi sileetä, tehtiin avoja ja kiemurauria, sekä suoria linjoja kavalettien sisäpuolelta. Zsa oli tosi hyvä sileellä, Saga myös. Käsieni takia Saga jää vähän tyhjäksi edestä. Laukassa tehtiin avoja ja temponvaihtelua.
  Kavaleteilla tehtiin tällaista tehtävää:
Punaiset: in-and-out, niitä oli tehtävässä vain 5, laitoin kuvaan yhden liikaa
mustat: Puomien välistä kavaletti-yksi askel-okseri-askel-pysty
siniset: Lankut, 2 askelta välissä

Keskihalkasijalta
                         

Lankut

In-and-out, edessä näkyvät puomit joiden välistä piti lähteä keskihalkasijalle,
 ja samanlaiset tuli myös hyppyjen jälkeen.
  Ensiksi in-and-out kavaletit, iso pääty-ympyrä ja sen jälkeen jatkettiin keskihalkasijalle. Aluksi jännitin että pystynkö pitämään hepat ihan suorassa, niin että myös hyppyjen jälkeen päätyisimme puomien väliin. Ja ihan hyvin onnistuimme, emme kertaakaan ajautuneet puomeista ohi! Keskihalkasian jälkeen vaihdettiin suuntaa, taas iso pääty-ympyrä, ja tultiin lankut. Lankkujen a-b väli oli normaali 2 askelta, mutta sitten piti pidättää kunnolla jotta mahtuisi b-c ja c-d väleihin.
  Mulle vaikeinta oli saada hevoset kunnolla takaisin lankkujen välissä. Johtunee myös osin siitä, että ajauduin liian lähelle ensimmäistä lankkua, jolloin tuli iso hyppy ja kaksi isoa askelta ensimmäiseen väliin. Minun pitää myös keskittyä siihen että en vedä ulko-ohjasta esteen jälkeen, vaan käyttäisin muita apuja, jotta hevoset pysyisivät suorana esteen jälkeen. Pelkällä ulko-ohjalla saan ne vain asettautumaan ulos.
  Tämä oli tosi hyvä tehtävä, sillä piti koko ajan keskittyä kunnolla, ja oli paljon tekemistä. Tätä voin tehdä vaikka puomeilla kotona, ja tulen tekemäänkin.